sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Kuopion Klassikan opettajien kokemuksia iPadien käytöstä





Opettajien kokemuksia iPadien käytöstä


Saksan ja ruotsin opettaja pohtii omaa iPad-suhdettaan:
Kolmas jakso oli osaltani kiireinen ja otin iPadin ihan vain alustavaa tutustumista varten. Ehdin löytää joitakin sopivia sovelluksia, kuten ruotsin SAOLin sanakirjan, joka on mielestäni helppokäyttöinen. Myös muistilappusovelluksia voisi hyödyntää sanojen opetteluun. Näkisin iPadin hyödyn myös siinä, että sillä voin koko ryhmän kanssa nopeasti tutustua eri maailman paikkoihin kuvien kautta ja etsiä tietoa ilman, että tarvitsee lähteä multimedialuokkaan. Laitteen koko on tässä tietysti myös erinomainen etu. Löysin myös toki paljon erilaisia kieltenopetusohjelmia, jotka toistaiseksi ovat olleet aika pitkälle alkeistasolla, joten sopivat lähinnä alkavaan kieleen



Äidinkielen opettajan mietteitä: 
Mielestäni iPadin hyödyt opetuksessa ovat samankaltaisia kuin esimerkiksi kannettavien tietokoneiden mahdollisuudet. iPadin etuja kannettavaan tietokoneeseen verrattuna ovat kuitenkin sen nopeus ja näppäryys. Toisaalta iPadilla kirjoittaminen on ainakin aluksi hankalaa perinteiseen näppäimistöön tottuneelle. Jotta iPadia voisi hyödyntää tehokkaasti ja kirjoittaminen olisi sujuvaa, kannattaisi opiskelijoilla olla myös telakka ja näppäimistö, jotta pidempienkin tekstien kirjoittaminen onnistuu vaivatta.

    Tärkeintä on kuitenkin tieto- ja viestintätekniikan monipuolinen hyödyntäminen opetuksessa jollakin muotoa. iPad mahdollistaa sen, ettei TVT:n hyödyntäminen tunnilla ole sidoksissa opetustilaan, vaan sitä voi hyödyntää kaikissa luokkahuoneissa.


Uskonnon opettajan plussia ja miinuksia: 

Tässä omasta puolestani muutamia hyviä ja huonoja puolia iPadin käytöstä opetuksessa ja mahdollisia tulevaisuuden visioita.
 + iPadilla pääsee nopeasti käsiksi nettimateriaaliin (esim. filosofisia dilemmoja olen koneelle ladannut netistä ja nettiRaamattua selaillut)
+ videointi mahdollisuus esim. opiskelijoiden esityksistä


+ matkalla kätevä ja nopea tiedon hakuun (eli filosofian väittelykisoihin mennessä tuli tarkastettua yksi jos toinenkin käsite Padista väittelyyn valmistautuessa)
 - Langaton verkko ei vielä toimi meidän korkeuksilla (=2. kerroksessa luokassa 227)
- Opetuskäyttö vaatii vielä tutustumista ihan peruskäytettävyyteen eli kuinka saan tieto siirrettyä laitteelta toiselle (esim. iPadilta tietokoneelle tai dokukameralle ja toisin päin)
- Opetussovellukset omissa aineissa vielä vähäisiä ja pääsääntöisesti englannin kielisiä
- Tekstin tuottaminen ja muokkaaminen konella hankalaa eli täppäilemällä kirjoittaminen on välillä todella tuskaista

Lisää opettajien kokemuksia eri lukioista tulossa . . . 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti