tiistai 2. huhtikuuta 2013

Taloustietoa iLO-päivillä Savonlinnassa 2013

SÄHKÖINEN YO-KIRJOITUS TULEE - YHTEISKUNTAOPPI KÄRJESSÄ


Esiselvityksessä sähköisestä yo-kirjoituksista (ks. selvitys 18.1.2013 Pro Lukio ry:n Luettavaa-sivuilla) esitetään yhteiskuntaopin olevan ensimmäisten aineiden joukossa, jotka ovat mukana sähköisessä yo-kirjoituksessa vuonna 2016.

Yhteiskuntaopin ottaminen mukaan ensimmäisten aineiden joukossa on luontevaa, sillä näillä näkyminen myös internet on käytettävissä. On vaikea ajatella yhteiskuntaoppia - ja erityisesti  sen taloustiedon kurssia (YH2) - nykypäivänä ilman ajankohtaisia graafeja ja taulukoita. Ne ovat toki tärkeitä myös yhteiskuntatiedon kurssissa (YH1).

FLIPPED CLASSROOMIA JA OMAA TUOTTAMISTA


iPad-, Explain Everything ja YouTube mahdollistavat Flipped Classroomin ja/tai opiskelijoiden oman tuottamisen graafien ja tilastojen opiskelussa.


TALOUSTIEDON GRAAFEJA JA TILASTOJA


Erinomaisia taloustiedon (ja myös yhteiskuntatiedon) lähteitä opiskelussa ovat mm. seuraavat:
Graafien ja taulukoiden lukutaito on tärkeä taito nykypäivänä, koska niitä käytetään paljon uutisissa lehdissä, televisiossa ja internetissä puhumattakaan kirjoista ja unohtamatta yhteiskuntaopin yo-kirjoitusten toista jokeritehtävää.

MITÄ TEHDÄÄN SAVONLINNASSA? - VIDEOPÄTKÄ BKT:sta

Jos ehdit ennen torstaita, niin

Tutki BKT-materiaalia
Tavataan Savonlinnassa iLO-päivillä 4.-5.5. Ks. päivien ohjelma!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti