keskiviikko 12. helmikuuta 2014

iPad kotitehtävien esittämisessä


Kuinka iPadia voisi hyödyntää matematiikan opetuksessa? Tämä kysymys on askarruttanut mieltäni opetusta suunnitellessani. Lähdin pohtimaan asiaa tarkemmin siitä näkökulmasta, että mitä matematiikan tunneilla tehdään. Matematiikan tuntien kulku on lukiossa alkaa melko tyypillisesti kotitehtävien esittämisellä ja jatkuu uuden teorian opiskeluun ja näihin liittyvien tehtävien tekemiseen. Jos iPadia voisi käyttää jo kotitehtävien esittämisessä matematiikassa, niin niitä voisi käyttää samaan tarkoitukseen myös muissa oppiaineissa ja tämä ajatus kiehtoi minua. Siispä ei muuta kun tuumasta toimeen ja kokeilemaan iPadeja MAA9 kurssin aikana yhden jakson ajan.


Ennakko oletukset

Omilla kursseillani olin huomannut usein itse selittäväni oppilaiden tekemät ratkaisut.  Syynä tähän on ollut se ettei oppilas ole aina halunnut tai osannut selittää ratkaisuaan, tai aikaa tehtävien läpikäyntiin on ollut rajallisesti. Tässä kohtaa ajattelin, että oppisiko oppilas asian paremmin, jos hän joutuisi kuitenkin käymään ratkaisunsa läpi vielä ajatuksen kanssa. Ajattelin että tähänhän iPadit kävisivät aivan mainiosti. Olin nähnyt ja kokeillut itse aiemmin Explain everything ohjelman käyttöä. Tämän takia valitsin juuri sen ohjelman käytettäväksi kotitehtävien esittämiseen.

Käytännön toimet

Aluksi laitteita opeteltiin käyttämään ohjatusti. Käytimme sovelluksen opettelemiseen noin puoli tuntia ensimmäisestä oppitunnista. Kaikki oppilaat ottivat iPadilla kuvan ja liittivät sen Explain everything ohjelman taustalle. Sitten oppilaat käyttivät punaisen väristä kohdistinta eli “pointteria” selittäessään mitä kuvassa on. Näin kaikki pääsivät kokeilemaan laitteen ja sovelluksen käyttöä käytännössä.

Jakson ajan huomioita

Aluksi oppilaat innostuivat uudesta kotitehtävien esittämistavasta. Kurssin alussa oli nähtävissä pientä kilpailua siitä, kuka sai esittää ratkaisunsa iPadilla. Ensimmäinen huomioni ratkaisujen esittämisestä oli se, että nyt kaikki sovelluksen avulla esitetyt ratkaisut tuli selitettyä täsmällisemmin. Oppilaat kiinnittivät enemmän huomiota välivaiheisiin ja ratkaisun rivi riviltä selittämiseen. Toisaalta videoilla ratkaisut käytiin läpi nopeasti eikä aikaa kulunut siihen, että oppilas ei olisi muistanut mitä oli tietyssä kohdassa tehnyt.
Jo pian kuitenkin osa oppilaista kysyi, että voisiko ratkaisun esittää taululla Padin sijaan. Meillä kokeilu oli täysin vapaaehtoinen, joten toki siihen annettiin mahdollisuus. Osa kuitenkin esitti tehtäviään mielellään edelleen Explain everyhtingin avulla. Kurssin loppua kohti iPadeja käytettiin aina vaan vähemmän. Tämä saattoi kuitenkin johtua osittain myös siitä, että ryhmän oppitunnin olivat aamun ensimmäisiä ja oppilaat saapuivat tunnilla nipin napin ehtien.

Mitä voisi tehdä toisin?

Sovelluksen käyttöopastusta kannattaa antaa parilla kolmella ensimmäisellä tunnilla ohjatusti kaikille yhteisesti. Tätä varten voisi keksiä joitakin selitystehtäviä, kuten kirjan esimerkkien selittämistä. Tällöin kaikki tulisivat varmasti kokeilleeksi sovellusta oman selittämisen apuvälineenä. Lisäksi oppilaita voisi totuttaa kyseiseen sovellukseen myös niin, että opettaja käyttäisi sovellusta samalla tavalla vaikka kirjan esimerkkien selittämiseen. Itse huomasin tämän vasta kurssin puolivälin jälkeen, jolloin kokeilin sovellusta hankalan esimerkin läpikäymiseen.

Mitä jatkossa?

Myös opettaja voi käyttää sovellusta kirjan esimerkkejä selittäessään. Luulen, että aion vielä testata tätä mallia kertaustunneilla. Olen joskus kokeillut kumulatiivista oppimisprosessia kertaustunnilla siten, että oppilaat ovat ryhmissä ratkoneet tehtäviä joita he ovat sitten selittäneet tunnin lopussa muille oppilaille. Tehtävien läpikäymiseen jää kuitenkin tunnin lopussa usein niin vähän aikaa, että ratkaisut olisi helpompi esittää Explain Everythingin avulla.

Loppupäätelmiä


Kokemukseni mukaan kokeilusta hyötyivät ne oppilaat, jotka käyttivät sovellusta kotitehtävien esittämiseen. Muille oppilaille tällä tavoin esitettyjen ratkaisujen seuraaminen oli puolestaan vaikeampaa. Oppilaiden mukaan muistiinpanoja ei kerennyt tehdä samoin, kuin taululla läpikäydyn ratkaisun aikaan. Tässä kohtaa on kuitenkin mainittava, että kurssimme oppitunnit tallennettiin ja laitettiin nähtäville multimediagalleriaan. Täältä oppilaat ovat voineet halutessaan käydä kertaamassa tunnilla käytyjä asioita omalla ajallaan.

Soveltuuko tekniikka tällä tavoin käytettynä kotitehtävien esittämiseen? Näkisin, että “pienin viilauksin”. Silloin kun oppilaan ratkaisu on videolla pahasti puutteellinen, on opettajan käytävä asia vielä kertaalleen läpi jollakin muulla tavalla. Toisaalta hyvin esitettynä ratkaisun punainen lanka tulee ilmi myös oppilaiden esityksistä. Jos opettaja vielä välillä pitäisi pienen tauon ratkaisun kannalta tärkeiden kohtien jälkeen, niin ratkaisun muistiinpanoihin jäisi riittävästi aikaa. Tällöin ratkaisun välivaiheita voi vielä pyytää selittämään tai voi vaikka kysyä muilta oppilailta ymmärsivätkö he asian.
Eniten kritiikkiä oppilailta tuli erittäin epäselvistä ratkaisujen kuvista. Siksi oppilaille pitäisi järjestää riittävästi valaistusta ja opettaa oppilaat ottamaan kuvat mahdollisimman tarkasti. Lisäksi nykyisin on olemassa hyviä skannausohjelmia, joilla kuvan saisi otettua paljon laadukkaammin.

Oppilaiden kommentteja kokeilusta

Tässä oppilaiden kommentteja kokeilustamme jakson ajalta.
iPad suoraan dokumenttikameran läpi on epäselvä ja heikkolaatuinen. iPad ei toimi niin vaivattomasti kun Apple on antanut ymmärtää
sovellusten avulla esitettyjen tehtävien seuraaminen on ollut vaikeaa koska kuvat on niin pieniä ja huonoja ettei niitä nää.
tehtävät käydään niin nopesti ettei niitä kerkeä tarkastaa
tehtävä tulee käytyä itselle paremmin, mutta toisten ratkaisujen ymmärtäminen vaikeampaa
Minusta on mukavampaa, kun opettaja selittää samalla sitä tehtävää, silloin olen oppinut parhaiten, koska selitys on ollut silloin selkeä ja erittäin hyvä. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti